sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joululeiri 15.-16.12

Hei!
Viimeviikon viikonloppu vierähti partiomaisissa merkeissä Laukaan Papinniemessä.
Sää oli hyvä, pakkanen pysyi alle 10 miinusasteessa ja lunta riitti!




Bussi lähti Palokan kirkon pihasta lauantaiaamuna kohti Papinniemeä. Sää oli luminen ja niin myös porukkakin telttojen pystytyksen, lipunnoston ja pihalla möyrimisen jälkeen. 



Kaiken alkuhäsellyksen jälkeen vuorossa oli ohjelmaa, oli niin askartelua, tonttu-ukkojen tekemistä, kuin apinannyrkkien väkertelyä ja joulutorttujen mussutusta. Pianonkin luota kaikui aina vähän väliä joululaulujen tuttuja sävelmiä :)



Ilta jatkui iltanuotion äärellä. Oli niin adjektiivitarinoita, näytelmiä, kuin leikkejäkin. Saimme myös kuulla Juhan tarinan intiaaneista. Illan hämärtyessä yhä pimeämmäksi, oli iltapalan aika ja makkarat ritisivät takkahuoneessa.




Yön jälkeen, sunnuntaina oli kotiinlähdön aika, mutta lippu ehdittiin kuitenkin nostaa. Tavarat pakattiin ja huoneet siivottiin samanlaisiksi, kuin miltä ne näyttivät sinne tullessa. Lunta sateli edelleen.
Näissä tunnelmissa oli hyvä lähteä kotiin odottamaan joulua ja uudenvuoden jälkeen alkavaa uutta partiovuotta!

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän juhla

Lippukunnanjohtajan puheet, lupaukset, laulut, esitykset, kahvit ja pullat. Niistä ovat 
itsenäisyyspäivän juhlat tehty. 

Taas on vierähtänyt yksi mahtava vuosi partiossa ja itsenäisyyspäivän juhlien vuoro. 
Juhla alkoi 16.00, mutta porukkaa oli Palokan kirkolla jo kolmen aikoihin järjestelemässä
kaikenlaista, niin pientä purtavaa kuin uusia huivejakin. 
Juhla kesti kaikenkaikkiaan reilu tunnin ja tässä kuvia juhlasta: 




















Hyvää itsenäisyyspäivän jatkoja kaikille!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Joululeiri lähestyy

Nyt ilmoittaudutaan lippukunnan joululeirille. Toimi nopsasti, jotta mahdut mukaan. Leirillä on luvassa taas kaikkea kivaa ja hauskaa!

Tästä pääset joululeiri kirjeeseen:
http://palokanpartiolaiset.net/uploads/images/Joululeiri_2012_kuva.jpg

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kuvia Syysretkestä Karhujärven kämpälle 16.9.2012


Heipähei!


Tässäpä muutama kiva kuva lähinnä meidän omasta porukasta eli Saarenmaan Panttereista.
Syksyinen retki Karhujärven kämpälle oli todella mahtava ja tullaan varmasti toistekin:)
Aurinkoisin terveisin
Jaana Valkonen








lauantai 10. marraskuuta 2012

Hei Palokan Partiolaiset ja kaikki muut!

Hei!

Palokan Partiolaisille perustettiin juuri oma blogi!
Ylläpitäjinä toimivat Keppostiinojen Eevi ja Pauliina. Jos olette oman ryhmänne
kanssa olleet hauskalla leirillä, retkellä tai tehneet muuta mukavaa partiotoimintaa, mitä
haluaisitte jakaa muiden lippukuntalaistemme kanssa, lähettäkää kuvat ja/tai tekstit
osoitteeseen: blogipapa@gmail.com
Me siirrämme juttunne kuvineen tänne blogin puolelle
niin te kaikki saatte kokea nuo retket, leirit ja muut!
Sähköpostiosoite löytyy myös blogin oikeasta sivusta, eli osoitetta ei tarvitse
lähteä aina kalastamaan täältä ensimmäisestä viestistä :)

P.s Jos haluat kommentoida jotain, pistäthän oman etunimesi ja mahdollisen laumasi/vartiosi kommentin perään (:

Terveisin Pauliina ja Eevi :)