maanantai 30. maaliskuuta 2015

Normimatkan jälkitapaaminen Partaharjun opistolla Pieksämäellä 20.-22.3.2015

Viikonloppua vietettiin rennoissa tunnelmissa viimekesäistä Englannin matkaa kuvienkin kautta muistellen ja yhdessä aikaa viettäen. (Enemmän tietoa matkasta löytyy vanhemmista kirjoituksista täältä blogista) Tällä kertaa reilun neljänkymmenen hengen porukalla mm. pelasimme hankijalkapalloa ja kävimme kaupunkisuunnistamassa Pieksämäen keskustassa. Suunnistusreissu ei ollut aivan tavallinen, sillä se sisälsi myös tehtäviä, kuten webbikameraan löytäytymisen, frisbee-golfia ja geokätköilyä.

Tässä vielä hieman todisteita suuresta osallistumisinnosta jälkitapaamiseen.


Lisäksi viikonlopulta mukaan tarttui muutama lisäkuva vielä omien päälle muistoksi viime kesän reissusta.


Tämän kesän Kosmosta odotellessa,
Viivi Keinänen - Keppostiinat
Kuvat © Markus Laitinen, Kari Kesälä, Visa Rinne...
Eli asialla ovat jälleen olleet myös nimettöminä pysyttelevät kameran lainaajat.












keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Samoajien ja vaeltajien yöretki Hankasalmelle 7.3-8.3.2015


Samoaja- vaeltajaporukka kokoontui lauantaiaamuna kirkolle valmiina lähtemään kohti Hankasalmella sijaitsevaa partiokämppää. Saavuttuamme kämpälle yhden aikaan edellisen yön kämpällä viettäneet Viiksivallut pakkailivat jo tavaroitaan ja valmistautuivat paluumatkaan.

Päivä kului pelaillessa korttia, jutellessa ja yhdessä ollessa. Ruokaa tehtiin nälän kasvaessa ja kohta kaikki olivat syöneet mahansa täydeltä tortilloja. Hetken hengailun ja pimeän tulon jälkeen lähdettiin nuotiolle syömään vähän lisää. Nuotiolla nähtiin hienoa ja ei niin hienoa lettujen heittelyä ja nautittiin kyseisistä letuista. Osa väsähti jo nuotiolla, mutta toisilla virtaa riitti pitkälle aamuyöhön saakka. Ilta jatkui tuikkusen ja korteilla pelaamisen, sekä saunomisen merkeissä. Lopulta viimeisetkin partiolaiset kömpivät makupusseihinsa ja aloittivat nukkumisen lämpimässä mökissä.

Aamu valkeni porukalle vasta puolen päivän aikaan. Hieman unisena syötiin aamupalaa ja aloitettiin siivous sekä pakkaaminen. Kahden aikaan oli kassit saatu pakattua ja kämppä siivotuksi ja oli aika lähteä koteja kohti.

Mukava reissu oli, vaikkei aivan kaikki mukaan päässetkään ja iloisilla mielillä lähdettiin kotiin jo uutta reissua odotellessa.
-Aino Peltonen (Keppostiinat)

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Talvirieha 3.3.2015


Viime tiistaina vietettiin jälleen jo vahvaksi perinteeksi muodostunutta Palokan talviriehaa. Suuret vihreät kyltit muistuttivat ihmisiä riehasta jo etukäteen ja väkeä olikin saapunut paikalle oikein mukavasti. Sää oli hieman vetinen ja kuten todettua, tapahtumaa saattoi kutsua myös räntäriehaksi. Se ei kuitenkaan haitannut menoa, vaan homma toimi hienosti.

Oli monenlaista toimintaa. Sudenpennut myivät jälleen huikean määrän arpoja ja varmaan olisivat myyneet vieläkin enemmän, mutta arvat loppuivat jälleen hieman kesken. Arpapalkinnoista saamme kiittää lähialueen yrityksiä. Lisäksi oli pilkintää, kasvomaalausta, poniajelua, keilausta, erilaisia pelejä ja vaikka mitä muuta. Ja jos kahvihammasta alkoi kolottaa, tai muutoin hiukoa, oli kioskin lisäksi tarjolla makkaraa ja lettuja, joten tyhjin vatsoin ei riehasta kotiin tarvinnut lähteä.

Kiitoksia vielä kaikille osallistujille ja järjestäjille tasapuolisesti, ensi vuonna jälleen uudestaan!

-Viivi Keinänen (Keppostiinat)