torstai 13. lokakuuta 2016

Roverway 3.-14.8.2016 Ranskassa

Roihun jälkimainingeissa yksi palokkalainen suuntasi uusien kavereidensa kanssa kohti Ranskaa ja Alppeja. Tunnelmia reissusta voi aistia Liplatuksessa julkaistusta kirjoituksesta:

http://www.j-sp.partio.fi/wp-content/uploads/2014/08/liplatus_3_2016.pdf

Matka patongin ja eurooppalaisuuden sydämeen.

Teksti Viivi Keinänen ja Helena Kettunen | Kuvat Mikko Laitinen
Roverway oli uskomaton kokemus, jonka ansiosta saimme uusia ystäviä Suomesta ja ulkomailta, sukelsimme uusiin kulttuureihin sekä keräsimme ideoita omaan partiotoimintaamme Suomessa.

Roverway, tuo vaeltajille suunnattujen partiotapahtumien kuningas, järjestettiin viime kesänä Ranskassa. Suomen joukkueessa matkaan lähti noin 120 partiolaista, joista suurin osa oli osallistujia, mutta myös palvelutiimiläisiä ja joukkueemme johtokuntaa. Suomalaiset tunnistettiin maailmalla upeista joukkuepaidoista, hauskoista lippiksistä, väiskeistä ja tietysti kvhuiveista. Järvi-Suomesta meitä lähti matkaan neljä. Vartiomme muodostettiin yksin ja pienissä ryhmissä ilmoittautuneista, joten emme tunteneet toisiamme etukäteen. Kahdeksanhenkisessä Jänkämurmelitporukassa oli partiolaisia ympäri Suomea: Mikkelistä, Kuopiosta, Jyväskylästä, Sipoosta, Nurmijärveltä ja Lappeenrannasta.

Älä pelkää lähteä yksin partiomatkalle. Vartiostasi tulet saamaan itsellesi joukon ihania ystäviä loppuelämäksesi.

Olimme aiemmin keväällä valinneet ohjelmaksemme kiinnostavalta kuulostaneen Flora and fauna at the high mountains -nimisen polun. Valintamme paljastui mainioksi: Pääsimme Ranskan itäosaan Alpeille, viidentoista kilometrin päähän Italian rajasta. Maisemissa ei ollut todellakaan valittamista eikä myöskään polkuheimossamme. Kahdeksan eri kansallisuuden voimin saimme pystytettyä leirialueen katoksineen ja suihkuineen, jotka käytännöllisyyssyistä ainakin meidän suomalaisten keskuudessa vaihtuivat jää- kylmään, mutta raikkaaseen vuoristopuroon. Useimmat alkureissun päivämme kuluivat vuoristossa vaeltaen, mutta illaksi palasimme aina takaisin leiriimme. Opimme lukemattoman paljon uusia leikkejä ja partiolauluja, mutta teimme myös yhteiskunnallisesti hyviä töitä läheisessä Ecrinsin kansallispuistossa. Ei sitä kovin usein tule rakenneltua kivivyöryjä ehkäiseviä kivimuureja 2000 metrin korkeudessa vuoren rinteellä makedonialaisten kanssa kuvankauniissa kansallispuistomaisemissa.

Polkumme sijoittui Ranskan eteläosaan Alpeille, jossa maisemat eivät jättäneet ketään kylmäksi.

Viikon päästä tapahtuman alusta pakkasimme viisikymmenhenkisen heimomme bussiin ja aloitimme yötä vasten puoli vuorokautta kestäneen matkamme Pariisin lähettyville, Jambvillen leirialueelle. Pompidou-alueellamme raikasi musiikki aamuherätyksestä alkaen, mikä loi tunnelmaa helteisen lämpöiseen metsikköön. Päivisin oli tarjolla monia ajatuksia herättäviä workshoppeja, ja iltaisin kaikki lähes 5000 partiolaista 55 eri maasta kokoontuivat yhteisiin mahtaviin iltaohjelmiin ja niiden jatkoille esimerkiksi Silent Discoon tai Rainbow-kahvilaan.

Oli erityinen kokemus lähteä matkalle yksin. Tiimiytyminen oman vartion kanssa tapahtui pikavauhtia, eikä uusia ihmisiä suinkaan kannattanut arastella. Matkaan mahtui tietysti myös haasteita ja epämukavia kokemuksia muun muassa jokapäiväiseen patonki- ja sipsilounaaseen liittyen, mutta kulttuureissa on eroja – täytyy vain opetella olemaan sinut niiden kanssa. Sillä sehän on yksi partiolaisuuden perusajatuksista – haastaa itsensä.


Roverway 

■ 16–22-vuotiaille suunnattu kansainvälinen partiotapahtuma Euroopassa.
■ Yli 22-vuotiaat voivat osallistua osana kansainvälistä palvelutiimiä.
■ Ensin kukin vartio osallistuu yhdelle, ennakkoon valitsemalleen polulle. Polkuvaihtoehtoja on monia erilaisia.
■ Tapahtuma huipentuu yhteiseen leiriosaan, jolloin osallistujat kaikilta poluilta kokoontuvat yhteen.
■ Ranskan Roverway oli järjestyksessään viides. Aiemmin tapahtuma on järjestetty vuoden 2003 jälkeen Portugalissa, Italiassa, Islannissa ja Suomessa.
■ Seuraava Roverway järjestetään vuonna 2018 Alankomaissa https://www.roverway2018.nl/en/



Teksti on taitettu uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti