torstai 13. lokakuuta 2016

Syysleiri Hehku 7.-9.10.2016 Vesalan Syvälahdessa

Aurinkoinen syyssää, kuusi suurta telttaa, iso kasa polttopuita, laatikoittain askartelutarvikkeita, villapaita, otsalamppu... Mitä muuta tarvitaan vielä? No ainakin lipputangon toimivuus olisi hyvä tarkistaa hyvissä ajoin ennen leirin ensimmäistä lipunnostoa. Viimeisenä leiripäivänä oli oikea lippu kuitenkin vihdoin oikeassa tangossa ja se päästiin sieltä yhteistuumin laskemaan. Mutta mitä Syvälahdessa tapahtui ennen sitä?


Perjantai-iltana tarpojat ja monet sitä vanhemmat partiolaiset huristelivat leiripaikalle kukin milläkin kulkupelillä. Illan hämärtyessä metsikköön oli saatu pystyyn viisi puolijoukkuetelttaa ja yksi kymppiteltta. Muutaman leikin jälkeen siirryttiin iltanuotion kautta telttoihin yöpuulle. Kipinävuorot tehneet tarpojat jättivät johtajistolle tietysti kaikki ne mukavimmat hereilläoloajat, joten lauantaiaamuna leirille saapuneita vastassa oli erittäin pirteää väkeä.


Perjantai-iltana muodostetut leirivartiot saivat vahvistusta sudenpennuista ja seikkailijoista, mutta vain hetkeksi, sillä jo aamupäivällä tarpojat lähtivät leirialueen ulkopuolelle omaan ohjelmaansa. Pienemmille oli kolme erilaista rastia. Yhdellä opeteltiin nuotion tekemistä,



toisella lähdettiin sieniretkelle ja kolmannella sai luoda itselleen oman leiriolion.



Iltaohjelma valmisteltiin leirivartioissa tarpojien palattua. Pimenevässä syysillassa kuultiin vihreiden Alienminipossujen vetämänä yhteislauluja, violetit Viinirypäleet opettivat yleisölle laululeikin Pikkukani Kalle, sinisellä ja punaisella vartiolla, eli Sinitulilla ja Rakastuneilla ruusuilla oli tarjota yleisölle leikkejä ja oranssit Avuliaat appelsiinit kertoivat sketsin keinoin, mitä kummallista saattaa olla Haloselta hommatuissa vaatteissa ja asusteissa. Johtajiston oma Hehkuvan keltainen vartio Aurinkoiset Sitruunat oli myös valmistellut leiriläisten iloksi oman sketsinsä. Keittiön loihtiman lettuiltapalan jälkeen oli aika jakaa jälleen kipinävuorot ja käydä nukkumaan.


Sunnuntaiaamuna vartiot joutuivat laittamaan kaiken tiimihenkensä ja ongelmanratkaisukykynsä peliin, kun kisailtiin Pulmia ja Haasteita -ohjelmakokonaisuudessa. Vartioiden tehtävänä oli omien opastajiensa johdolla suoriutua erilaisista tehtävistä, joista sai vaikeusasteesta riippuen yhdestä neljään pistettä. Oli alaköysirata, solmuhaaste, ruuhkapeli ja vaikka mitä muuta jännää, Huikean tiukan kisan voiton veivät lopulta yhdellä pisteellä Viinirypäleet. Kun lounas oli syöty ja tavarat pakattu oli jäähyväisten aika. Lipun laskettuamme asetuimme ryhmäkuvaan ja lähdimme astelemaan kohti Vesalan leirikeskusta kotiinlähtöä varten.


Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös Hehku. Toivottavasti tavataan seuraavalla lippukuntaleirillä yhtä sankoin joukoin!

- Viivi


Kuvat © Viivi Keinänen, Matias Korhonen, Hanna Villanen








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti