maanantai 31. lokakuuta 2016

Votomaraton 29.10.-30.10.2016 Kuopiossa - PaHaPaHa


Tänä vuonna votoiltiin Kuopiossa. Matka taittui mukavasti huristellen muiden JyPalaisten kanssa samalla bussilla. Sää kohteessa oli kolean harmaa. Vartiomme PaHaPaHa koostui nimensä mukaisesti kahden lippukunnan -- Palokan Partiolaisten ja Halssilan Haukkojen yhteensä kolmesta edustajasta.


Tänä vuonna kaikki aiheet liittyivät aiemmista vuosista poiketen suomalaisiin elokuviin, eli olivat suomalaisten elokuvien nimiä. Vartiomme oli varustautunut viikonloppuun kohtalaisen runsaalla rekvisiitalla ja avoimella mielellä, sillä sitä Votomaratonilla todellakin tarvitaan.


Votomaratonin perusideana on ottaa 24 valokuvaa 24:stä eri aiheesta 24:n tunnin aikana. Aiheet jaettiin tunnin välein ja aikaa yhden kuvan palautukseen oli yleensä 4 tuntia sen aiheen julkaisusta lähtien.


Ensimmäinen aihe julkaistiin kello 11. Vanhat Uuno Turhapuro -leffat saivat vartioltamme kirvoitetuksi lopulta lukuisia ideoita, mutta päädyimme toteuttamaan kohtauksen Uuno Espanjassa -elokuvasta. Sillä onhan riippumatto nyt huomattavasti hotellia parempi majoittautumisvaihtoehto..


#01_Uuno Turhapuro


Seuraavan aiheen, Kasipallon, toteutimme kätevästi samalla reissulla kuin edellisen kuvankin. Leffan ideaa mukaillen kuvassamme nainen taistelee kahden vaihtoehdon välillä: mennyt ja huumeet, vai valoisa tulevaisuus. Kuvan ottamisen jälkeen menimme pizzalle. Saimme tapahtuman avajaisissa lipukkeet paikalliseen pizzeriaan, jossa kävimme lounasta nauttimassa.


#02_Kasipallo


Jäniksen vuotta varten maskeerasimme meille jäniksen ja miehen, jolla on kehossaan vuodenajat. Salaisuus paljastettakoon, kun niin moni sitä kyseli: korvissa on pohjana rautalankaa..


#03_Jäniksen vuosi


Mitä saadaan aikaiseksi, kun yhdistetään rautalankaa, pitsoja, partiolainen ja viikset..? No, tietenkin kuva aiheesta Iron sky.


#04_Iron sky


Nopea juoksu Sokokselle ja pelilaudan ainekset kasaan.  Big game:ssa pelilaudalle sijoitettiin kaksi elokuvan hahmoista. Itse kuvan toteutus jäi hiukkasen nopeaksi, sillä useimmiten meillä oli aikaa yhteen kuvaan loppujen lopuksi vain tunti ennen sen palautusta.


#05_Big game


Ensimmäinen kuvamme, johon tarvitsimme ulkopuolista apua oli Leijonasydän. Halusimme kuvallamme kuvastaa rohkeutta ja toisaalta kädet markkeerasivat erilaisia tahoja, jotka halusivat jotain. Kuten elokuvassakin, mies kamppailee hänelle tarjolla olevia vaihtoehtoja vastaan, ja nainen raivaa tietään rohkeasti eteenpäin.


#06_Leijonasydän


Pitkä valotusaika, muutama värikäs vaate ja pohjaksi muutama jätesäkki ja kangas. Tässä näette lopputuloksen.


#07_Levottomat


21 tapaa pilata avioliitto -> 21 tapaa pilata partioliitto. Tästä kuvasta saimme kunniamaininnan partiomaisimmasta kuvasta. Kiitos apureille, jotka olivat mukana keksimässä syitä partioliiton kariutumiselle.


#08_21 tapaa pilata aviolitto


Meillä oli idea, mutta koska yläkoululla tarpojatapahtumalaiset olivat juuri menossa nukkumaan. Lopulta päädyimme toteuttamaan saman kuvan kuin moni muukin vartio, mutta vedimme sen aivan överiksi, kuten kuvasta voi huomata.


#09_Luokkakokous


Ihmisiä on kahdenlaisia, on helmiä ja on sikoja. Sika on vain heikko heijastus helmen taustalla...


#10_Helmiä ja sikoja


Bodom-aiheisen kuvan maskeeraaminen oli hupaisaa puuhaa. Yhdelle vartiomme jäsenelle maskeerattiin kaulaan valtava vuotava haava. Koska maskeeraamisessa kului niin pitkään, ei itse kuvan ottamiselle jäänyt juurikaan aikaa. Kaikesta kiireestä huolimatta kuva saatiin kuitenkin ajoissa otettua ja palautettua.


#11_Bodom


Voi meidän tonttuja, jotka ovat aivan hukassa keskellä tietä..


#12_Napapiirin sankarit


Tuntematonta sotilasta tulkitessamme eräs sivullinen sattui kävelemään ohitsemme ja kummasteli kuvauksiamme. Ehkä niissä siis oli sitten jotain kummallista silloin joskus hiukan ennen kolmea yöllä...


#13_Tuntematon sotilas


Tästä kuvasta meillä oli parempikin idea, mutta ajanpuutteen vuoksi jouduimme palauttamaan tämän, kun emme ehtineet enää uuttakaan tekemään. Aika massatavaraa mielestämme.


#14_Miss farkku-Suomi


Isä komentaa poikiaan. Tästä kuvasta myös kiitokset avustajille. :-)


#15_Pahat pojat


Järvi ja tarina. Tämän maskeeraamiseen sai käyttää kyllä luovuuttaan ja lopulta järvikin muodostui kunnollisesti henkilön ympärille.


#16_Järven tarina


Kun kaikki muut vaikuttivat ottavan kuvaa Suomeen tai doping-käryyn liittyen, päätimme me tehdä jotain hyvin erilaista. Kreikan pankkikriisi siis käynnissä.


#17_Sinivalkoinen valhe


Vartiomme ei enää kyennyt oikein tekemään lisää komedialeffoja, joten aloimme miettiä sanan Kummeli muita merkityksiä. Lopulta pihalätäkön rannalle pystytettiin merimerkki, eli kummeli.


#18_Kummeli


No comments, itse kuvasta, mutta kuvaustilanne oli hupaisa. Lopulta saimme kaikki elementit paikoilleen samaan ruutuun.


#19_Aatamin puvussa ja vähän Eevankin


Vaikka väsymys alkoi jo vähitellen painaa, muuttui sateenvarjo yllättävän kätevästi miekaksi, kun juuri tietynlaista etsimme.


#20_Miekkailija


Jo ensimmäisestä kuvastamme tutuksi tullut Uuno Turhapuron vaimo on kuvassamme palaamassa matkoilta. Päätimme, että tällä kertaa hän pahoittaa mielensä auenneesta matkalaukusta. Itse kuvan ottaminen oli tällä kertaa ulkona jo kohtalaisen helppoa, sillä valoa alkoi olla riittävästi.


#21_Mielensäpahoittaja


Leffan perusideana on se, että pojalla on huivi, joka on tarkoitettu hänen tulevalle puolisolleen. Kuvassamme asiaa ilmennetään kahdella eri tavalla. Toisaalta naisen voi ajatella olevan entinen partiolainen, jota yritetään houkutella takaisin, mutta toisaalta kuvan voi nähdä myös niin, että hän ei vain ole ollut missään vaiheessakaan kiinnostunut partiosta.


#22_Tytön huivi


Murhamysteerin luomiseen oli kaksi vaihtoehtoa. Syyllisen nappaamisidea kariutui liukkaisiin kaiteisiin, mutta uhri saatiin lavastettua ja löysimmepäs vielä takankin kuvaan mukaan. Uupumus alkoi painaa, mutta kaksi kuvaa oli puristettava.


#23_Kaasua, Komisario Palmu


Edellisen kohtauksen maskeilla juoksimme lähimpään auki olleeseen Siwaan ostamaan tölkillisen glögiä. Sopiva kuusi löytyi lähistöltä ja Tatu sekä Patu pääsivät poseeraamaan.
"Minä kiinnitän kuusen jalkaan!"
"Ja minä pesen hampaani glögillä!"


#24_Kanelia kainaloon - Tatu ja Patu


Kuvat kuvattu ja aamubrunssin aika. Jälkikäteen ajateltuna reissusta tuli pitkä. Vartiomme hereilläoloajat vaihtelivat 32:n ja 38:n tunnin välillä riippuen siitä, nukkuiko bussissa vaiko ei. Kokonaisuudessaan mainio reissu, ensi vuonna uudestaan. Tule sinäkin testaamaan, mitä voikaan tapahtua kahdessakymmenessä neljässä tunnissa...

- Viivi
Mukana PaHaPaHa.ssa myös: Matias ja Vappu (HaHa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti