Suomalaisuuden perintöä vaalimassa

- partiolaisten ja veteraanien kohtaaminen

Oheinen juttu on julkaistu Liplatuksessa 4/2016 (http://www.j-sp.partio.fi/wp-content/uploads/2016/12/liplatus_4_2016_netti.pdf) sivuilla 18-19. Meitä palokkalaisia paikalla oli neljä, allekirjoittaneen lisäksi myös kolme Telttaveikkoa.

Jyväskylän partiolaiset saivat kutsun avustamaan Jyväskylän sotaveteraanit ry:n vuotuisiin pikkujouluihin. Pimenevässä marraskuun illassa neljän lippukunnan tarpoja-, samoaja- ja vaeltajaikäiset edustajat pääsivät Laajavuoren Rantasipiin seuraamaan ohjelmaa ja syömään, vastuutoimien lomassa tietenkin.

Pikkujoulujen osallistujakunta oli monen ikäistä: mukana oli henkilöitä, jotka omistavat rintamatunnuksen, veteraanien puolisoita, leskiä, sodassa orvoksi jääneitä, yhdistyksen kannattajajäseniä sekä suhteessa heihin varsin nuoria partiolaisia. Ikä ei kuitenkaan ollut este kommunikoinnille, päinvastoin. Yhteiseen säveleen päästiin kiinni nopeasti, samalla kun partiolaiset auttoivat ruuanhaussa.

Moni intoutui muistelemaan vanhoja partioaikojaan, joista osalla saattoi olla kulunut jo reilu kuusikymmentäkin vuotta. Yksi kuului kertovan pöytäseurueelleen Helsingin Tuomiokirkon edustalla vietetystä ikimuistoisesta partiohetkestä, johon oli osallistunut useita tuhansia partiolaisia. Toinen mietti, minne mahtoi olla kadonnut hänen oma partiovyönsä. Se ei kuitenkaan ollut tapahtumassa mukana, vaikka nykyiset partiovyöt kuulemma ovatkin melkoisen samannäköisiä kuin ennen.

Tapahtuma oli monelle partiolaiselle ensimmäinen isompi edustustilaisuus oman lippukunnan ulkopuolella ja mikäs sen parempi aloitus, kuin kohtaaminen veteraanien kanssa? Partiolaisilla ja veteraaneilla on paljon yhteistä. Molemmat ovat valmiita toimimaan aina tarpeen vaatiessa ja tietysti vaalivat kukin tavallaan reilu sata vuotta sitten saavutetun itsenäisyyden perintöä kukin omalla tavallaan. Partiolaiset rakentavat ystävyyttä yli rajojen, mutta suomalaisuus on pohja, jolle se rakennetaan. Ja kuten yhdistyksen puheenjohtaja Kauko Saastamoinen totesi, on juhlava hetki saada nostaa salkoon oma sinivalkoinen lippumme.

Saastamoinen kehottaa kaikkia nuoria osallistumaan perinteisiin juhliin ja tapaamaan vanhoja ihmisiä, sillä heillä on paljon annettavaa nuorille. He tietävät paljon asioita, mutta tuo tieto ei enää pitkään ole saatavilla. Keskustelussa mukana oleva pöytäseurue muistuttaa, että kaikesta huolimatta he luottavat nuorten ottavan vastuullisesti hoitaakseen tämän itsenäisen maan, kun heistä aika jättää.

Kun kysytään, mitä itsenäisyys kullekin merkitsee, vastaukset ovat kaikki hyvin samankaltaisia. ”Itsenäisyys merkitsee meille vapautta”, Eila Takanen ja Irja Kurvinen vastaavat kuin yhdestä suusta. Vappu Koho Halssilan Haukoista korostaa, että vaikka itsenäisyys ei olekaan mielessä koko ajan, on sitä ajan myötä oppinut arvostamaan, sillä itsenäisyys merkitsee vapautta ajatella ja olla oma itsensä sekä tehdä omia päätöksiä. ”Tosin sitä on hyvin vaikea tiivistää vain muutamaan sanaan”, Mauri Takanen huomauttaa.

”Suomessa parasta ovat metsät ja järvet. Vaikka asuukin kaupungissa, on lähimpään metsään vain parikymmentä metriä ja kesällä uimarannatkin ovat lähellä”, Noora Korpijärvi Halssilan Haukoista toteaa. Lippukuntakaveri Anniina Fager muistuttaa omasta lipustamme ja kielestämme ja Vappu Koho hehkuttaa koulutusjärjestelmäämme. Leila Niinisalo kertoo Suomessa tärkeää olevan sen, että saamme äänestää ja sitä kautta päättää omista asioistamme. Kauko Saastamoinen nyökyttelee vieressä ja kehuu edustuksellista demokratiaa: ”On se hienoa, että saamme itse valita edustajamme päättämään asioistamme”. ”Täällä on turvallista asua ja elää kun ei ole mitään sotia tai muita konflikteja vaarantamassa turvallisuutta”, Aake Korhonen Palokan Partiolaisista muistuttaa ja korostaa, että kaikissa maissa se ei ole itsestäänselvyys, joten sitä pitäisi jokaisen osata arvostaa.

Tapahtumaa järjestämässä ollut Marjaana Sippel toteaa, että tarkoituksena oli siirtää veteraaniperintöä nuorille. Tavoitteessa onnistuttiin mainiosti, sillä tapahtuman lopussa niin vanhan kuin nuorenkin suupielet kääntyvät vienoon hymyyn, kun hyvästejä vilkutellaan. Ja kun Maa on niin kaunis kajahtaa komeasti ilmoille niin nuoren kuin vanhankin suusta sulassa sopusoinnussa, saattaa ajatella, kuinka hienoa onkaan olla juuri suomalainen.

Teksti ja kuvat: Viivi Keinänen