maanantai 6. marraskuuta 2017

Votomaraton 2017 Mikkelissä - Voto Sapiens

Tervehdys taas pitkästä aikaa.

Me palokkalaiset olimme jälleen edustamassa Votomaratonilla, tällä kertaa neljän vartion voimin. Votomaraton on siis partiomaailman eeppisin tapahtuma, jossa ideana on ottaa 24 valokuvaa, 24:stä aiheesta 24:n tunnin aikana. Kuten arvata saattaa, aika tuli tänäkin vuonna käytettyä viimeistä minuuttia myöten hyödyksi, joten nukkuminen jäi sitten kotimatkalle.

Tässä ensimmäisenä settinä Voto Sapiens -vartion kuvat. Voto Sapiens koostui kahdesta Votomaraton-konkarista Matiaksesta ja Viivistä, sekä mukaan lähteneistä kahdesta Jyväskylän Metsänkävijöiden vahvistuksesta; Henristä ja Eemilistä. Tiimityö pelasi vissiin niin hyvin, että mukaan lähti myös Votomaratonin tämän vuoden voitto!

Huomautettakoon tässä vaiheessa vielä se, että kuvien kaikenlainen muokkaaminen kuvan ottamisen jälkeen on kielletty, eli kaikki kikat ja jipot on käytettävä ennen kuin kuva kameraan tallentuu.

Kaikki kuvat © Voto Sapiens

#01_Ne jyrää meitin!!!

#02_Tapiola

#03_Mikkelin eeppisin hampurilainen

#04_Pala menneisyyttä

#05_Betuloiden syyskokous

#06_Mikkelin mestauspaikka 1700

#07_Satamapaviljonki

#08_Rumasta ankanpojasta joutsen (kolmen kuvan sarja)



#09_Sammon puolustus

#10_Sininen ja valkoinen

#11_Aika velikultia

#12_Pinkkipartio

#13_Taistelevat metsot

#14_Ei oo kaikki muumit laaksossa

#15_Hard rock hallelujah

#16_Suomalainen Sisu

#17_Poika saunoo

#18_Marskin ryyppy

#19_Jalopeura

#20_Stargate

#21_Oli joutsen, kielo ja karhu

#22_Satahanka

#23_Naisvuori

#24_Partioliike 110 vuotta

Kaikki kuvat © Voto Sapiens

-Viivi & Matias

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti